mitä mielessä
Page 2 of 2•
Page 2 of 2 •
1, 2
Re: mitä mielessä
Kymmenen ohjetta poliisin kohtaamiseen.
1. Pidä pientä ääntä kulkiessasi, että poliisi ehtii väistää sinua. Jo jalan alla risahtelevat oksat antavat poliisille tiedon sinusta. Useamman ihmisen kannattaa liikkua ryhmässä.
2. Ruokkiminen totuttaa poliisin ihmisen läheisyyteen. Poliisi muistaa helpon sakkoapajan.
3. Poliisin pesä voi olla keskustassa tai muualla taajamassa, joskus myös kirkonkylässä tai kauppalan suojassa. Jos nuori on löytänyt poliisin pesän, mene kauemmaksi ja houkuttele nuori pois. Suurimmassa vaarassa olet sinä, sillä nuorella on paremmat mahdollisuudet selvitä tilanteesta.
4. Poistu heti paikalta tulosuuntaasi. Poliisi on todennäköisesti lähistöllä lepäämässä. Tutka on yleensä peitetty sammalilla tai se on osaksi piilotettuna vesakkoon.
5. Älä mene lähemmäksi, vaan poistu tulosuuntaasi. Vaarallisinta on, jos joudut maijan ja partion väliin. Partio puolustaa tällöin vaistomaisesti maijaansa hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa, eli SINUA kohti.
6. Karkota poliisi kolistelulla ja huudoilla. Älä mene valokuvaamaan poliisia. Mikäli lähistöllä on tavattu poliiseja, iltaisin ulos lähdettäessä on syytä pitää normaalia kovempaa ääntä, ettei yllättävää kohtaamista tule.
7. Päivällä poliisit lepäilevät suojaisessa paikassa. Poliisit sakottavat kesällä mielellään kiireisiä. Siksi ihminen kohtaa poliisin juuri auto- tai juhlaretkellä. Poliisit voivat tutkailla syksyisin myös maaseudulla. Poliiseja ei pidä mennä häiritsemään tai valokuvaamaan, ne tottuvat ihmisen läheisyyteen eivätkä enää väistä ihmistä.
8. Heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi, ole liikkumatta eli tekeydy valekuolleeksi. Pakoon juoksu ei kannata, poliisi on aina sinua nopeampi.
9. Vapaana liikkuva nuori joutuu todennäköisimmin poliisin kanssa tekemisiin. Jos nuori on irti ja kuulet sen suunnasta voimakasta ärähtelyä tai karjumista, poistu kauemmaksi ja hakeudu avoimeen paikkaan. Jos nuori lähtee poliisia pakoon, se tulee todennäköisesti sinua kohti ja poliisi voi tulla perässä.
10. Peräänny rauhallisesti, samalla hiljaa puhuen. Älä huuda tai ääntele voimakkaasti, sillä poliisi tulkitsee sen vihamielisyydeksi. Älä tuijota poliisia silmiin, se merkitsee haastetta. Älä yritä paeta paikalta, sillä poliisi on parempi ajaja.

The original Finnish emo has become a cranberry morpheme.
Quotation from http://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_language

What is next? Going to left trafficing and change currency to pesetas?

I will bring on the blizzard

Viddu tää saitti tilttaa ihan kedusti
Mud Minkäz teet ku ee vaa ossaa
ed sillää
ehjäissin jos viittissiin mu ku ei jaxha kehtuuttaa
Just try to figure that out

Just try to figure that out
The original Finnish emo has become a cranberry morpheme.
Quotation from http://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_language

What is next? Going to left trafficing and change currency to pesetas?

I will bring on the blizzard
Quotation from http://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_language

What is next? Going to left trafficing and change currency to pesetas?

I will bring on the blizzard
Re: mitä mielessä
Ja ny täää saitti toemmii ihha törkee hyven
E mitn onkelmiaa
Jaa mithän kieldä sidtä on dullonna opiskeldua (ku ehä määhäkän ihha kaikkua jaxha muisdaa)
Ekli oddakeipa tosda sid selevdää
Ja muisdakeipa syörä hyvviin jodda jaxhatte
Ja naikaheipa kunnoholla jodda pärdäiledde

Elikkäs ny ollaan Suomessa kelit on päin vittua muttakyllä kaitse ny tästä